Mitä poistotekstiilikeräykseen voi tuoda?
Keräykseen kelpaavat kuivat ja puhtaat mutta muuten käyttökelvottomat vaatteet ja kodintekstiilit, kuten takit, housut, hameet ja paidat sekä lakanat, pyyhkeet ja pöytäliinat. Myös ompelusta jääneet puhtaat tilkut ja kangasjäämät kelpaavat keräykseen omassa erillisessä muovipussissa.
Pakkaa poistotekstiilit suljettuun muovipussiin.
Keräykseen eivät kelpaa alusvaatteet, sukat, tyynyt, peitot, pehmusteet, matot, vyöt, laukut tai kengät. Keräykseen ei myöskään oteta kosteita, homeisia, ötökkäisiä tai voimakkaan hajuisia tekstiilejä.
Poistotekstiileistä saadaan kierrätyskuitua uusien tuotteiden raaka-aineeksi
Rullakkokeräyksiin ja jäteasemille tuodut poistotekstiilit esilajitellaan erilaisten kuitujen perusteella yhteistyökumppanimme Parik-säätiön toimesta. Tämän jälkeen kierrätyskelpoinen materiaali toimitetaan Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n tekstiilijätteen jalostuslaitokselle Paimioon. Poistotekstiileistä valmistetaan kierrätyskuitua, joka on jo kiertänyt esimerkiksi langaksi, uusiksi vaatteiksi ja kodintekstiileiksi, huonekalujen täytteeksi ja eristemateriaaliksi.
Kolmen askelta käytettyjen tekstiilien lajitteluun
Koska tekstiili on materiaalina herkästi pilaantuvaa, asukkaiden kotona tekemällä lajittelulla on suuri merkitys materiaalin uudelleenkäyttö- ja kierrätysmahdollisuuksiin. Tekstiilit voidaan lajitella kotona seuraavasti:
- Käyttökelpoiset tekstiilit eli puhtaat ja ehjät tekstiilituotteet kannattaa myydä kirpputorilla tai lahjoittaa keräyksiin. Esimerkiksi osalla ekopisteistä on UFF:n vaatekeräysastioita, johon käyttökelpoiset tekstiilit voi toimittaa muovipussiin pakattuna.
- Poistotekstiilin keräykseen kelpaavat tekstiilit, jotka ovat kuluneita tai rikkinäisiä, mutta puhtaita.
- Loppujätteeseen kuuluvat alusvaatteet, sukat, sukkahousut sekä märät, homeiset ja tuholaisia sisältävät tekstiilit. Loppujäte hyödynnetään energiana Kotkan Hyötyvoimalassa.
