Esikoisemme Akseli täytti 10 vuotta maaliskuun alussa. Päätimme järjestää syntymäpäiväjuhlat ulkona. Hyvä idea, koska; kotia ei tarvitse laittaa tip top, tarjoiluiksi riittävät makkarat, letut, kahvit ja mehut. Ja lapset tykkäävät varmasti. Vielä parempi idea on järjestää syntymäpäiväjuhlat kunnan järjestämässä Talviriehassa. Hyvä minä! Organisoinnin ja delegoinnin mestari! Jos Turussa lasten synttärit vietettiin kaiken maailman HopLopeissa tai vastaavissa puuha sisätiloissa, maalla ne vietetäänkin esimerkiksi Bunkkerimuseon pihalla, keskellä juoksuhautoja, pallokorsuja ja tykkejä! Nämä syntymäpäiväjuhlat ulkona olivat kuin tehty meidän 10-vuotiaalle Akselille. Tämä blogi kertoo siis päivästämme Bunkkerimuseon historiallisessa ympäristössä. Tervetuloa mukaan!
Talviriehan aktiviteetit
Talviriehan Virolahden Bunkkerimuseon maastossa olivat järjestäneet Kaakon kaksikon liikuntatoimi ( http://kaakonkaksikkoliikkuu.fi/ ) yhdessä museon henkilökunnan kanssa. Talvirieha sattui juuri Akselin synttäriviikonlopulle. Kun näin ilmoituksen tapahtumasta, mieleeni syntyi saman tien ajatus synttäreiden vietosta Talviriehassa. Koronan edelleen jyllätessä voisimme järjestää juhlat niin, että vieraat näkisivät toisiaan, eikä niin että kaikki tulevat kahvittelemaan kotiimme porrastetusti. Varmistin kunnalta, olisiko heille ok, jos tulisimme porukalla tapahtumaan ja juhlisimme samalla Akselin synttäreitä. Lupa saatiin ja kuulin, että museolla on ennenkin järjestetty lasten syntymäpäiväjuhlia onnistuneesti. Tässä siis yksi hyvä vinkki lasten syntymäpäivien juhlapaikaksi!
Talviriehassa tekemistä löytyi! Oli liukurimäki, keppihevosrata, lumiukkopaja, tasapainoilua temppuradalla, FortNite pyssyillä ammuntaa, Fatbikejä, lumiliukusuksia ja lumikenkiä. Unohtamatta luontovisaa, museon sisänäyttelyä ja tietenkin makkaroita ja lettuja laavulla. Kenellä on tällaiset synttärit? Niinpä! Ei puuttunut tekemistä. Oli ihanaa viettää päivän valoisin aika ulkona, puhtaassa ilmassa, kauniissa luonnossa lähipiirin kanssa. Ja mikä ehkä parasta? Äidin työt näissä juhlissa olivat vain ja ainoastaan sosiaalisia. En ollut koko ajan keittiössä kahvia keittämässä tai tiskikonetta täyttämässä. En myöskään ollut väsynyt, kireä tai hermona synttäreiden alkaessa. Jotain tällaista on ehkä ollut ilmassa kotona järjestettävissä juhlissa, vaikka kaikki on aina mennyt loppujen lopuksi hyvin.
Lopussa kiitos seisoo ja se osoitetaan Talviriehan järjestäjille. Suuret kiitokset upeista syntymäpäiväjuhlista. Otetaan ensi vuonna uudestaan!






Mikä Bunkkerimuseo?
Virolahden Bunkkerimuseo on vuonna 1980 perustettu sotahistoriallinen museo, joka kertoo Salpalinja-puolustuslinjan rakentamisesta vuosina 1940-41 ja 1944. Museo on osa sodanaikaista puolustusasemaa. Lähes 1200 km pitkä Salpalinja alkaa Suomenlahden rannikolta Virolahdelta ja ulottuu aina Jäämerelle saakka.
Museon perusnäyttelyyn kuuluu sisänäyttely, Salpalinjan historiaa valottava lyhytelokuva (kesto 15 min) sekä ulkomuseoalueella sijaitsevat linnoituskohteet ja tykkipuisto. (Lähde: https://salpakeskus.fi/fi/bunkkerimuseo-0 )
Tällä kertaa museon ympäristö ei huokunut niin paljon sota-ajan tunnelmaa, kuin esimerkiksi Itsenäisyyspäivän käynnillämme, sillä kaikki oli nyt lumen peitossa. Vain pallokorsujen katot näkyivät lumen alta ja muutama tykki. Museon sisänäyttelyssä pääsi kuitenkin tutustumaan sotahistoriaan, joka tuntui tähän maailmanaikaan poikkeuksellisen ajankohtaiselta. Suurin osa synttärivieraista ei ollut koskaan käynytkään Bunkkerimuseossa. Päätimme, että järjestämme uuden tapaamisen museolla keväällä kun lumet ovat sulaneet.
Vihreä vyöhyke
Museon pihapiirissä sijaitsee myös upea puurakennus, ulkonäöltään kirkkomainen Green Belt- keskus. Green Belt -keskuksessa voi tutustua erilaisiin luonto teemoihin näyttelyiden, videoiden ja virtuaalitodellisuuden avulla. Green Belt -rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Lotta Pakarinen diplomityönään vuonna 2020. Hän on saanut inspiraatiota suunnitteluunsa mm. vanhasta suomalaisesta kirkkoarkkitehtuurista ja maatalouden ja metsänkävijöiden perinteisestä ja monikäyttöisestä laavusta.
Green Belt (Vihreä Vyöhyke) kulkee läpi Euroopan seuraten entisen rautaesiripun reittiä ja yhdistäen kansallispuistot, luontopuistot, biosfäärialueet, rajat ylittävät suojelualueet sekä muut arvokkaat elinympäristöt yli valtioiden rajojen. Virolahti sijaitsee aivan Vihreän Vyöhykkeen ytimessä ja on mukana tässä laajassa kansainvälisessä Green Belt -yhteistyöverkostossa.
Virolahden Bunkkerimuseon yhteydessä oleva Green Belt -keskus avautui yleisölle kesällä 2021. Keskukseen on vapaa pääsy. Se on avoinna Bunkkerimuseon aukioloaikoina. (Lähde: https://www.visitvirolahti.fi/virolahden-green-belt-keskus/ )







Kuvat: Virolahden kunnan kuvapankki
Sää ja luonto
Tämä talvi alkaa olemaan nyt lopuillaan ja kuvissa näkyy menneen talven lumia. Niitä kyllä näkyy vielä tovi, vaikka kuinka aurinko lämmittääkin. Tämä talvi on ollut uskomaton! Oikea talvi. Tätä tilasimmekin kun muutimme Turusta Virolahdelle. Virolahdella kesät ovat kuumia ja talvet kylmiä. Se on hyvä yhdistelmä.
Olemme tämän talven aikana vain raapaisseet pintaa siitä, mitä Virolahti tarjoaa kun puhutaan ulkoilumahdollisuuksista. Jotain pitää jättää seuraaviin talviinkin. Olemme kuitenkin nauttineet upeasta luonnosta, rauhasta ja puhtaudesta. Ja laavumakkaroista ja -kaakaoista tietenkin. Lapset ovat saaneet hiihtää ja luistella enemmän kuin koskaan! Tänään oli yhtä upea ilma kuin näissä kuvissa. Lähdin koiramme Lorun kanssa lumikengillä pitkän liinan kanssa päivälenkille takapihaltamme alkavalle pellolle. Ensimmäistä kertaa. Siellä tarpoessa ja koiran juostessa pitkin peltoa, ajattelin että miksiköhän olen vain tallustanut tuota autotietä tähän asti? Menkää ihmiset metsään tai pelloille, ihan millä vaan välineillä tai ilman. Se tekee todella hyvää.



Lopuksi
Lopetan tämän blogin ja samalla talven 2021-2022. Alkakoon kevät! Toivon ihanaa, sopivan lämmintä ja aurinkoista kevättä. Ottakaa kaikki voima ja energia tuosta ihanasta auringosta ja nauttikaa yhteisestä luonnostamme!
Alla vielä linkki uusimpaan videoomme, käyhän kurkkaamassa syntymäpäiväjuhlintaa myös videon muodossa!
Keväisin terveisin Maiju