Sydämellisesti tervetuloa uuden blogin pariin, joka kantaa nimeä ”Keskustaajamaelämää”. Minkälaista se sitten on? Jatkahan lukemista, kerron tuonnempana. Edellisestä blogista onkin jo vierähtänyt muutama viikko. Maalliset työkiireet ja sairastelut ovat haitanneet luovuutta ja sen vuoksi vasta nyt uuden blogin parissa. Aloitin tämän blogin käsikirjoituksen selaamalla puhelimeni kuvakirjastoa vuoden alusta alkaen. Siis viimeisen kahden viikon ajalta. Kuvien perusteella tästä(kin) blogista on tulossa todella pitkä! Joten ota mukava asento, nosta jalat ylös ja uppoudu meidän perheen alkuvuoden touhuihin mukaan.
Tässä blogissa seuraavia aiheita;
- Mitkä ovat tämän hetken TOP3- jutut Virojoella asumisessa?
- Ennen kouluun palaamista kaikki lapset olivat mummolassa 3 yötä ja me Tuomaksen kanssa kotona kahdestaan 3 päivää ja 3 yötä! Miten saimmekaan aikamme kulumaan?
- Kevätlukukausi alkoi ja koronatilanne heikentyy nyt myös täällä Virolahdella.
Näistä aihioista syntyy tämänkertainen blogi, jota ohjaa puhelimestani löytyneet kuvamuistot. Kiva kun olet mukana!
Keskustaajamaelämää
Wikipedia kertoo, että Virojoella asumme keskustaajamassa. Eli vähän niin kuin kunnan pääkaupungissa. Taajama kertoo siitä, että täällä asuu yli 200 ihmistä, eikä talot ole kaukana toisistaan. Sanon nyt tässä muutaman kuukauden kokemuksella, että keskustaajamassa on kyllä todella kiva asua lasten kanssa! Etäisyydet moniin paikkoihin ovat kävelymatkan päässä. Se tarkoittaa sitä, että Akseli ja Loviisa voivat mennä omineen kävellen kavereille, luistelemaan, kouluun, Ärrälle, Ässään tai vaikka Veikon koneeseen ostoksille. Ja kyllä ovat käyneetkin! Ostoksilla nimittäin. Loviisalla on jo useampi hodaripassi ja Akseli tietää, mistä saa edullisimmat tikkarit tai jätskit.
Potkutellen Postiin!
Eräänä sunnuntai-iltana minun piti lähteä hakemaan postipaketti ärrältä. Nappasin Iiriksen potkukelkan kyytiin ja niin me lähdettiin otsalamppu päässä ja huomioliivit päällä potkutellen Postiin. Se oli Iiriksen mielestä ihan huippujuttu! Hieman menoa hidasti hyvin hiekoitetut jalkakäytävät. Jäinkin miettimään, että eikö enää jätetä siivua jalkakäytävästä potkukelkalle tai pulkalle edes täällä? Siis nythän ollaan kuitenkin ihan maaseudulla. Turun keskustassa ei nyt olisi tullut mieleenkään lähteä potkukelkalla ärrälle, mutta täällä kyllä.
Näin saimme potkukelkan, ihan yllätyksenä!
En muuten olekaan kertonut tarinaa ihanasta potkukelkastamme. Olimme asuneet täällä vain muutaman päivän. Oli siis marraskuu ja lunta vain ohut kerros maassa. Kävelimme Loviisan kanssa päiväkodille hakemaan Iiristä ja oikaisimme yhden kerrostalon pihan poikki. Pihalla oli potkukelkkoja rivissä. Ihania, vanhoja, vähän kuluneita ja kaikki uniikkeja yksilöitä. Jäimme niitä siihen hetkeksi ihastelemaan ja sanoin Loviisalle, että nythän voisimme tänne hankkia potkukelkan. Loviisa tietenkin innostui asiasta saman tien. Samaan aikaan autotallin avasi mies, ja tokaisi ”ottakaa siitä, jos haluatte”. Ja niin saimme valita itsellemme siitä potkukelkan.
Kelkat olivat entisten asukkaiden jättämiä, jotka olivat juuri siitä lähdössä jonnekin. Toivottavasti ei sentään kaatopaikalle. Parempi vaan etten tiennyt, muuten olisin pelastanut ne kaikki ja Tuomas olisi taas kiittänyt lisääntyneestä tavaramäärästä. No, me pelastettiin yksi ihana keltainen yksilö ja olimme niin yllättyneitä ja kiitollisia tästä anteliaisuudesta. Iiriskin yllättyi, kun tulimme hakemaan hänet potkukelkalla päiväkodista. Paikalliset varmasti katsoivat, että tuolla ne maaseutuhullut menevät jo potkukelkalla pitkin kylää, vaikkei vielä ole edes kunnolla lunta!
Ihan tarpeeksi landella
Hehkuttaisin vielä muutamalla ajatuksella tätä keskustaajamaelämää, varsinkin kaupungeista muuttaville. Olo on ihan kuin maaseudulla asuisi, mutta ei oikeasti kuitenkaan tarvitse muuttaa ihan korpeen. Paljon uutisoidaan perheistä, jotka ovat muuttaneet todella kauas kaikesta, etenkin korona-aikana. Ollaan jopa ilman juoksevaa vettä ja suurin piirtein metsästetään kaikki mikä syödään. Olenkin nyt paljon pohtinut sitä, että se ei kyllä olisi meidän juttu. Ainakaan suoraan Turun keskustasta. Siis tällaiselle kaupunkilaistuneelle perheelle. Ymmärrän, että moni pärjää todella hyvin kaukana kaikesta. Mutta jos ajatellaan, että jossain tuolla Vantaan lähiössä, kerrostalokolmiossa asuva perhe nyt miettii, että pitäisikö repäistä ja tehdä totaalinen elämänmuutos ja muuttaa maalle, missä on tilaa ja rauhaa niin suosittelen ehdottomasti katsastamaan tämän keskustaajamavaihtoehdon. Nimittäin meidän pihan läpi kulkee kaurispariskunta päivittäin, täällä näkyy tähtitaivas ja pihamme rajoittuu peltoon. Ihan siis tarpeeksi landella ollaan!
Mummolareissu
Ennen koulun alkua kaikki lapsemme lähtivät Kotkan mummoloihin yökylään ja viihtyivät siellä 3 yötä! Mitä tekivät vanhemmat ilman vastuita iltatoimista, ruoanlaitosta ynnä muusta, kun talo oli hiljainen ja tyhjä? No, loppuvuoden kirjanpidon ja… jäin oikein miettimään, mitä Tuomas tekikään, kun itse pakersin kirjanpidon parissa. Luultavasti töitä. Onneksi ehdimme myös valvoa pitkään ja nukkua vielä pidempään, tehdä ihanaa aikuisten ruokaa ja jutella lauseet loppuun. Tällaiset muutamat päivät tekevät aina kyllä niin hyvää. Sitten taas jaksaa ihan eri tavalla. Ja varsinkin kun saa rästiin jääneet työt tehtyä, kuten tiiliskiven painolta tuntuvan kirjanpidon.
Kun kirjanpito lähti postipakettina Turkuun, olin valmis hakemaan lapset kotiin. Lapset ja isovanhemmat olivat nauttineet päivistä, mutta ikävä purkautui jo kotimatkalla. Matka Kotkasta Virojoelle ei kestä edes tuntia, mutta nyt se tuntui kuin olisi ajanut Kotkasta Turkuun. Kotiin päästessämme rauha ja hiljaisuus olivat todella mennyttä. Hupiverot on aina maksettava, joten onneksi oli vielä muutama päivä aikaa ennen kuin koulu ja päiväkoti alkoivat. Tilanteet saivat aikaa tasoittua.
Kevätlukukausi alkoi keskellä pahinta koronatilannetta
Koulujen alkaessa koronatartuntojen määrä Virolahdellakin alkoi kasvaa huolestuttavaa vauhtia. Ei alkanut partio, ei 4H-kerhot, eikä futis normaalisti. Osa ei ollenkaan, osa onneksi onnistuu ulkoillen. Todella kurjaa! Vaikkei täällä ole yhtään niin paha tilanne kuin Turussa oli silloin kun siellä asuimme, tuntuu nyt todella siltä, että emme päässeet koronaa karkuun sittenkään. Siltä ei nyt taida välttyä kukaan. Toivottavasti tauti pyyhkäisee perheemme yli hyvin lievänä, jos on tullakseen. Ja vaikka nyt rajoitukset kiristyvät entisestään, onneksi täällä on kuitenkin kunnon talvi ja tilaa ulkoilla!
Ensimmäisellä kouluviikolla minä sairastuin flunssaan ja tietenkin ajattelin, että nyt se iski. Korona. Mutta kolme, peräkkäisinä ja todella oireisina päivinä tehtyä koronakotitestiä todistivat sen, että kyse oli ihan perusflunssasta. Muu perheemme ovat nähtävästi jo tulleet immuuneiksi kaakon kulman pöpöille, sillä kukaan muu ei sairastunut. Hyvä niin, sillä tämä äidin vajaan viikon sairastaminen oli jo kaataa tämän perheen. Jouduimme jopa turvautumaan paikalliseen noutoruokaan eräänä heikkona hetkenä! Kyllä oli hyvää ja lasten mielestä niin kiva pizzaperjantai, joten ehkä joskus toistekin. Jos oikein heikko hetki tulee. Joka tapauksessa, tämä flunssa osoitti taas sen, että parempi vaan pysyä terveenä, ei tästä muuten mitään tule. Työt kasaantuvat, pyykkivuori kasvaa, kukaan ei ehdi tai jaksa siivota, sorrutaan valmisruokaan ja lapset hyppivät seinille, vaikka kuinka niitä pistää ulos aina silloin tällöin!
Alkoi myös hiihdot ja luistelut!
Nyt annan kyllä kymmenen pistettä ja papukaijamerkin Virojoella vallitsevasta aktiivisuudesta hiihdon ja luistelun suhteen! Samaan hengen vetoon kiitän edelleen isääni suksista ja luistimista, mitkä hän toimitti kaikille lapsillemme talven alkaessa. Täällä nimittäin hiihdetään ja luistellaan, jopa useita kertoja viikossa ja arvatkaapas kuka eniten!? Meidän pieni Pärmäkoski, eli Iiris! Kyllä, tämä juuri 3 vuotta täyttänyt käy nyt vuoroviikoin hiihtokoulua ja luistelukoulua päiväkodin kanssa, 3 kertaa viikossa! Ihan mahtavaa ja suuri hatunnosto koulun ja päiväkodin henkilökunnalle tästä. Iiris on nyt jo hiihtänyt varmasti enemmän kuin Akseli ja Loviisa koko elämänsä aikana. Ja taas kerran huomaan, kuinka hyvin lapset oppivat uusia taitoja muiden kanssa kuin omien vanhempien. Valitettavasti. Mutta kestän kyllä tämän.
Ensimmäisellä luistelukerralla Iiriksen kanssa ajattelin, että ei tule mitään, minun selkä ei kestä kannatella Iiristä velttojen jalkojen kanssa luistimet jalassa. Kaakaotauon jälkeen luistimien vaihto kenkiin tuntui meistä molemmista hyvältä vaihtoehdolta. Ajattelin, että pikkuhiljaa hyvä tulee. Positiivisia kokemuksia, ei itkun kautta. Sitten tuli ensimmäinen luistelukerta päiväkodin kanssa. Sinä iltana Iiris sanoi minulle juuri ennen nukahtamistaan ”Äiti, minä rakastan luistelemista”. Niinpä. Luistelut olivat menneet loistavasti ja Iiris oli luistellut jopa ilman tukea. En tajua, miten muutama nainen siellä pyörittää koko päiväkotiryhmää jäällä ja lopputuloksena lapsi rakastuu lajiin. Alansa ammattilaisia, ei voi muuta sanoa! Vien Iiriksen ilomielin jäälle tai hiihtoladulle, huoltajan roolissa. Eli minun tehtäväni on pitää huoli siitä, että varusteet ovat kunnossa ja lapsi myös. Sitten nopeat heipat ja kotiin omien töiden pariin. Osaan ennemmin parantaa ihmiseltä diabeteksen kuin opettaa 3 vuotiaan uhmaikäisen, voimakastahtoisen tytön luistelemaan. Muutaman päiväkodin luistelukerran jälkeen voimme sitten taas lähteä koko perheen kanssa luistelemaan, ehkä joskus jopa ladulle.
Alkuun mentiin näin 
Kohta olikin jo tuki tarpeeton Jäälle on kiva mennä, kun tietää että homman on hallussa.
”Tarvitaan koko kylä kasvattamaan yksi lapsi”
Ja meillä on täällä nyt niin ihana kylä, meidän keskustaajama, missä on hyvä kasvattaa kokonainen pesue.
Jos haluat lukea lisää asuinpaikkakunnastamme, kannattaa tutustua näihin linkkeihin:
Teimme lasten mummolareissun aikana pitkään ”haaveissa” olleen yritystarinan perheyrityksestämme, videomuotoon. Pääset tämän linkin takaa katsomaan videon. Olemme erittäin ylpeitä, että saamme Virolahtea kartalle myös Vasteen kautta. Nykyaika mahdollistaa sen, että voimme olla mukana parantamassa tyypin 2 diabetesta täältä Virolahdelta käsin, ulkomaita myöten!
Toivottavasti viihdyit blogin parissa, tavataan seuraavassa blogissa!
Terkuin Maiju
P.S. Olethan huomannut myös aiemmat blogikirjoitukseni?
Löydät ne tämän linkin takaa: https://www.virolahti.fi/category/aurajoen-rannalta-virojoelle/
