Valitse sivu

Blogi kertoo perheemme elämänmuutoksesta, kun muutamme Turun keskustasta Virojoelle. Perheeseemme kuuluu vanhemmat Maiju ja Tuomas, lapset Akseli, Loviisa ja Iiris sekä koiravanhuksemme, Amerikanstaffordshirenterrieri Muru. Iiris on perheemme ainut paljasjalkainen turkulainen. Akseli ja Loviisa ovat syntyperäisiä Virolahtelaisia. Me vanhemmat olemme kotoisin Kotkasta. 

Muutimme Turkuun 5 vuotta sitten kun Tuomas pääsi Turun yliopistoon opiskelemaan biokemiaa. Koronan alkuun asti olemme viihtyneet Turussa ihan hyvin, mutta emme ole koskaan varmaankaan ajatelleet jäävämme tänne pysyvästi. Tämän 5 vuoden aikana olemme huomanneet kaipaavamme jonnekin rauhallisempaan paikkaan, pienempiin ja yksinkertaisempiin ympyröihin. Viihdymme paljon kotona ja luonnossa, joten Turun keskustan tarjoamat palvelut eivät tuo meille lisäarvoa. Turku on kaunis kaupunki ja ehkä eniten täällä asuessani olen nauttinut kauniista rakennuksista, puistoista ja jokirannasta.

Koronatilanne on ollut Turussa välillä todella vakava ja korona-aika onkin vaikuttanut muuttopäätökseemme nopeuttavasti. Kun Tuomaksen kanssa lähdimme pallottelemaan ajatusta muutosta jo nyt, huomasimmekin sen olevan täysin mahdollista. Tuomas pystyy hoitamaan yliopiston viimeiset sähköiset tentit Kymenlaakson ammattikorkeakoulun sähköisissä tenttitiloissa, työmme perheyrityksessämme Vasteessa on paikkakunnasta riippumatonta, lapsemme ovat hyvässä iässä uusien kaverisuhteiden luomisen kannalta, pääsemme irtautumaan vuokra-asunnostamme Turussa helposti… Miksi emme siis muuttaisi jo nyt? Pääsisimme paikkaan, missä korona ei hallitse elämäämme niin kuin täällä Turussa. Isovanhemmat ja suku olisivat lähempänä. 

Sysäyksen tälle ajatukselle teki kesä 2021. Vietimme kesän Kotkassa ja kävimme Virolahdella. Oleminen kaakon kulmalla tuntui mukavalta. Esimerkkinä, vietimme yhden leppoisan aamupäivän Valkjärven rannalla ja muistan ajatelleeni, kuinka ihanaa on, kun ranta ei ole täynnä porukkaa ja ettei vedessä ollessa pidä koko ajan miettiä turvavälejä. Kävimme katselemassa muutamia taloja ja ajelimme siellä sun täällä, haaveillen asuinpaikoista ja taloista. 

Nyt tätä tekstiä kirjoittaessani on lokakuu ja olemme allekirjoittaneet vuokrasopimuksen Virojoella sijaitsevasta talosta. Me muutamme Virolahdelle marraskuussa!

”Saat sen, minkä haluat”

Kävimme katsomassa useita taloja Virolahdella ja muutamaa Kotkassakin. Paljon kilometrejä, mutta ne olivat tärkeitä kilometrejä. Jokaisen reissun aikana pääsimme lähemmäs ratkaisua ja päätöstä. Lopullinen valinta yllätti meidät ja varmasti myös tuttavamme. Me rakastamme vanhoja taloja ja rosoisia, kuluneita pintoja. Menemme eteenpäin yleensä tunne edellä ja järki yrittää juosta perässä huutaen. Mutta nyt tällä kertaa, liekö ikä tuonut viisautta vai mistä on kyse, olemmekin valinneet uudeksi kodiksemme järkevän, maltillisen ja taloudellisen vaihtoehdon. Talo on yksikerroksinen 80-luvulla rakennettu elementtitalo. Pohjaratkaisu on järkevä ja käytännöllinen lapsiperheelle, kaikki lapset saavat omat huoneet, sijainti on lähellä päiväkotia, koulua ja palveluita. Talo on kooltaan maltillinen, juuri sen verran neliöitä millä pärjäämme hyvin.

Pääsemme asumaan talossa vuokralla puoli vuotta ennen ostopäätöstä. Sekin on järkevää. Ehkä meistä on tullut järkeviä ihmisiä. Aika näyttää, jäämmekö tähän pieneen punaiseen taloon matalaan vai kirjoitanko kesän 2022 korvalla intoa ja rakkautta puhkuen elämämme maatilasta navettarakennuksineen, isoine tupakeittiöineen, hirsiseinineen ja lautalattioineen. Pystyn piirtämään sen mielessäni hyvin yksityiskohtaisesti, joten kaikki on vielä auki. No, onneksi ikä on tuonut ainakin sen viisauden, että mieltään ja suunnitelmiaan voi muuttaa. Olemme myös käytännössä jo monta kertaa huomanneet, että se myös kannattaa. Sen takia meillä ei ole koskaan tylsää! On täysin meistä kiinni, miten tämä kuva väritetään ja minkälaiset raamit sille valitsemme.

Tervetuloa seuraamaan perheemme matkaa Aurojoen rannalta Virojoelle. Toivottavasti viihdytte näiden kirjoitusten parissa. Voit myös seurata matkaamme videoiden muodossa Visit Virolahden YouTube- kanavalla. Linkki ensimmäiseen videoon tässä: https://youtu.be/2YRdi2RZbIs

Toivottaen Maiju ja Tuomas Javanainen