Valitse sivu

Virolahden kunta hakee Klamilan satamaravintolan pitäjää ja uutta vuokralaista tiloihin. Tavoitteena on, että Klamilan satamaravintola toimii kesäasukkaiden, matkailijoiden ja virolahtelaisten kokoontumispaikkana ravintola-, kahvila- ja baaripalveluiden äärelle. 

Toiveena on, että ravintola profiloituisi kalaravintolaksi, jossa voisi nauttia paikallista tuoretta kalaruokaa. Keväällä 2020 Klamilan satamassa on aloittanut uusi ammattikalastaja.

Katsomme, että laadukkaalla satamaravintolalla on merkittävä vaikutus Suomenlahden veneilijöitä houkuttelemisessa vierailemaan, virkistäytymään ja tekemään huoltotoimia Klamilan satamaan. Näemme, että Klamilan satamalla on myös edellytykset kehittyä aktiiviseksi Itäisen Suomenlahden kansallispuiston vene/laiva päiväristeilyjen tukisatamaksi. Klamilasta on erinomainen saavutettavuus erityisesti kansallispuiston itäisempiin kohteisiin.

Satamaravintolalla on keskeinen rooli satama-alueella järjestettävissä tapahtumissa. Arvostamme, jos ravintolan pitäjä järjestää myös omatoimisesti pienimuotoisia tai suurempiakin tapahtumia.

Arvostamme ravintolan riittävän laajoja ja säännöllisiä aukioloaikoja sekä laadukasta palvelua, jotta Virolahdella vieraileville muodostuu positiivisen asiakaskokemus.

Aikataulut ja haku

Tavoitteena on, että Klamilan satamaravintola saataisiin avatuksi jo mahdollisesti kesäkuun 2020 kuluessa, huomioiden tietysti koronavirustilanteen edellyttämät rajoitteet.

Kalasataman ravintolatilojen vuosivuokra on 5.054,68 euroa (alv 0 %). Sovittuun vuokraan lisätään arvonlisävero kulloinkin voimassa olevan verokannan mukaisesti.

Tarjoukset / kirjalliset hakemukset pyydämme jättämään 20.5.2020 (ke) klo 14:00 mennessä. Tarjoukset tulee jättää sähköpostitse kirjaamo@virolahti.fi.

Tarjoukseen pyydämme liittämään vapaamuotoisen (1) liiketoimintasuunnitelman, jossa kuvattu kesän 2020 toimintamalli / toimintamalli normaalioloissa. (2) Kehittämissuunnitelma, jossa on kuvattu toiminnan kehittämistä muutaman
vuoden aikajänteellä.

Tarjouksia/hakemuksia arvioitaessa otetaan huomioon seuraavat

  • Liiketoimintasuunnitelma (=toimintamalli kesä 2020) ja sen palvelevuus peilaten koko satama-alueen kokonaisuuteen.
  • Ravintolatoiminnan kehittämisnäkemyksen sekä kehittämissuunnitelman realistisuus.
  • Toiminnan järjestämisen voimavarat.
  • Tilaaja pidättää itsellään oikeuden mahdolliseen lisätilaukseen sekä olla hyväksymättä yhtään annetuista tarjouksista tai keskeyttää hankinnan perustelluista syistä osittain tai kokonaan.

Vuokraukseen ja vuokralaisen valintaan liittyviä periaatteita

  • Vuokralainen on velvollinen pitämään satamaravintolan rakennuksen hyvässä kunnossa.
  • Vuokralainen on velvollinen pitämään ravintolaa kesä-elokuussa riittävässä laajuudessa (aukioloajat ja palvelut) ja vastaamaan sen toiminnan aiheuttamista kustannuksista.
  • Vuokralainen huolehtii suoraan ravintola-baariin liittyvistä markkinointitoimenpiteistä. Yhdessä järjestettävien palveluiden ja tapahtumisen osalta voidaan tehdä markkinointiyhteistyötä.
  • Sähkön, veden ja jäteveden käyttömaksut ja muut käyttömaksut maksaa vuokralainen kulloinkin voimassaolevien taksojen mukaan.
  • Vuokralaisen / ravintoloitsijan tulee esittää näkemyksensä toiminnan sisältöön
    ja sen kehittämiseen. Näihin tulee olla suunnitelmat sekä riittävät resurssit.
  • Kunnan tavoitteena on, että vuokrasopimus olisi pidempiaikainen. Tähän ja muihinkin vuokrasopimuksen ehtoihin tulee vaikuttamaan vuokralaisen liiketoiminta- sekä kehittämissuunnitelma. 
  • Vuosittain, lokakuun loppuun mennessä, suoritetaan yleiset katselmukset vuokranantajan ja vuokralaisen välillä.
  • Koronavirusepidemian vuoksi olemme valmiita neuvottelemaan ensimmäiselle vuokravuodelle ratkaisuja, jotka helpottavat toiminnan aloittamista. 

Tietoja Klamilan sataman toiminnasta sekä sijainnista

www.klamilanvenesatama.fi
Esittelyvideo Klamila Port of Finland: https://youtu.be/XUfQRKX39Bc

Lisätietoja

Kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli
veli-matti.pulli@virolahti.fi
050 389 2100

Tekninen johtaja Markku Uski
markku.uski@miehikkala.fi
050 389 2150