Valitse sivu

Sijainti

Virolahti sijaitsee Etelä-Suomen läänissä ja on Suomen kaakkoisin kunta. Kunta rajoittuu idässä Venäjään, etelässä Suomenlahteen, lännessä Haminan kaupunkiin ja pohjoisessa Miehikkälän kuntaan.

Virolahtea voisi luonnehtia Suomenlahden rajapitäjäksi. Se sijaitsee aivan kaakkoisimmassa Suomessa. Sen elämää hallitsevat raja ja meri sekä maamme vilkkaimmin liikennöity Vaalimaan raja-asema. Oman leimansa paikkakunnalle antaa sen läpi kulkeva valtaväylä E18-tie. Virolahdelle on hyvä ankkuroitua pidemmäksikin aikaa, koska ennakkoluulottomasti verkostoitumalla eri tahojen kanssa, kunta takaa asukkailleen monipuoliset peruspalvelut turvallisessa elinympäristössä. Yrittäjyys, kouluttautuminen ja kansainvälinen liikenne muodostavat luonnonvarojen ja historiallisten kohteiden kanssa kulmakivet, joiden varassa on hyvä elää.

Joukkoliikenne

Virolahden alueen joukkoliikenteen hoitaa liikennöitsijä Liikenne Vuorela.
Aikataulut löytyvät Matkahuollon sivuilta sekä Miehikkälä-Virojoki-Hamina-Helsinki -yhteydet myös Liikenne Vuorelan sivuilta.

Lue lisää joukkoliikenteen yhteyksistä ja lipputuotteista.