Etusivu |  Yhteystiedot |  Haku |  Palaute |  Sivukartta
 

Virolahden kunnan historia

1700-luvun taisteluista 1800-luvun merelläkävijöihin

Taistelujen kautta autonomian aikaan

Pitäjän jako kesti parikymmentä vuotta. Ruotsi yritti vallata menettämänsä alueet takaisin, mutta uusi sota 1741–43 merkitsi vain rajan siirtymistä entistä lännemmäksi Kymijoelle. Koko Virolahti kuului Venäjään osana "Vanhaa Suomea", joka uskontoa lukuun ottamatta oli tavallinen venäläinen kuvernementti. Aika oli kuitenkin rauhallista, elinolot suotuisat ja verot alhaiset, mikä johti väestön kasvuun. Virolahdella oli yli 6 000 asukasta vuonna 1810, kun 50 vuotta aikaisemmin oli ollut vajaa 3 000. Suotuisaa kehitystä ei estänyt venäläinen lahjoitusmaajärjestelmäkään. Kolmasosa väestöstä joutui vuokramiehen asemaan Katariina II:n suosikeilleen lahjoittamien läänitysten alustalaisina.

Koko Suomi liitettiin vuonna 1809 Venäjään, ja "Vanha Suomi" palautui 1812 muun Suomen yhteyteen. Maasta tuli autonominen valtio, jonka oli myötäiltävä Venäjän yhteiskunnallisia virtauksia. Koko maassa tämä merkitsi taloudellisen ja henkisen nousun alkamista vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Virolahdella nousu alkoi jo muutama vuosikymmen aikaisemmin. Tähän vaikutti virolahtelaisten keskeisen myyntituotteen, hailin eli silakan, kysynnän kasvu sekä Virossa että nopeasti kasvavissa Pietarissa ja Viipurissa.


Kiviteollisuutta 1700-luvulla

Pietarin voimakas rakentaminen toi pitäjään valtavat kivityömaat ja niiden mukana rahaa. Purjehduksen vapauttaminen vei virolahtelaiset pian maailman merille. Myös läänitysten joutuminen suomalaisiin käsiin helpotti ihmisten elämää. Asukasluku nousi vuoden 1810 vajaasta 6 000 miltei 10 000 henkeen ennen Miehikkälän eroa vuonna 1887.

Virolahden kiviteollisuus alkoi 1700-luvun lopulla Pietarin vaikutuksesta. Sen loistokkaimpia tuloksia olivat Pietarin Iisakinkirkon 17 metriä korkeat pylväät ja Aleksanteri I:n muistoksi samaan kaupunkiin pystytetty 25 metriä korkea yhtenäinen kivipylväs. Pietarin rakentaminen hiljeni 1800-luvun puolivälissä, jolloin suomalaiset ottivat kivenlouhinnan omiin käsiinsä ja jatkoivat sitä aina Suomen itsenäisyyteen saakka. Perinteellä on jatkajia tänäkin päivänä.


Meritien hyödyntäjät

Virolahden ja läheisen Viron rannikon välille syntyi 1800-luvulla kiinteä kauppayhteys, jossa virolahtelaiset vaihtoivat kalansa viljaan, perunoihin, hedelmiin ja muniin virolaisten "seprojen" eli ystävien kanssa. Tämä perinne katkesi vasta 1920-luvulla. Kun kalastustavat muuttuivat ja saaliit kasvoivat, kalakauppa siirtyi välittäjille, jotka veivät kalaa runsaasti myös Pietariin ja Inkeriin.

Merenkulun vapautuessa virolahtelaiset purjehtijat rakensivat entistä suurempia aluksia, joilla mentiin jo 1840-luvulla Saksaan ja seuraavalla vuosikymmenellä Atlantille. Merkittävin purjehtija Erik Klami purjehti vuonna 1857 jopa Välimerelle ja Aleksandriaan saakka. Virolahtelaisilla laivaisännillä oli kymmeniä laivoja, jotka kuljettivat rahtia Atlantilla, ja jaaloja, joilla vietiin kiviä Pietariin.

 
Virolahden kunta, Opintie 4, PL 14, 49901 Virolahti | puh. (05) 749 12, fax (05) 347 1867, info(at)virolahti.fi