Etusivu |  Yhteystiedot |  Haku |  Palaute |  Sivukartta
 

Kaakonkulman Salpalinja-hanke

Hankkeen tavoitteena on kehittää Salpa-aseman ympärille luonto-, elämys- ja kulttuuriaktiviteettejä, jotka tukevat alueen yritystoimintaa ja luovat mahdollisuuksia matkailuun liittyvien sivuelinkeinojen syntymiselle.

Miehikkälän Salpalinja-museo ja Virolahden Bunkkerimuseo ovat osa hankkeen kehittämistyötä. Toiminnallisilla museoilla on myös paikallisen väestön historiantuntemusta ja omaa identiteettiä vahvistava vaikutus. Hanke myös vahvistaa ja luo pohjaa rakentumassa olevalla valtakunnalliselle Salpakeskukselle. Se myös lisää kaakonkulman matkailullista vetovoimaa ja vahvistaa Salpa-aseman valtakunnallista ja kansainvälistä tunnettavuutta.

Taustaa

Alkuvaiheessa Virolahden Bunkkerimuseota on kehitetty pääasiassa järjestö- ja kuntatyöllä. Nyt myöhemmässä vaiheessa lisäresursseja on haettu hanketyöstä, joka mahdollistaa kehittämisen laajempana kokonaisuutena ja pidemmän aikavälin tavoitteilla.

Ensimmäinen Salpalinja-hanke vuosina 1999–2001 aloitti pitkäjänteisen kehittämistyön. Sen aikana järjestettiin mm. ensimmäinen valtakunnallinen Salpafoorumi Miehikkälässä ja Virolahdella yhteistyössä Museoviraston kanssa. Tässä Salpatoimijoiden ja Salpa-asemaa valvovien viranomaisten yhteisessä työkokouksessa nousi esiin ajatus kokoavan valtakunnallisen toimijan tarpeesta, joka voisi toteutua esim. Salpakeskuksen hahmossa. Fyysiseksi sijoittumispaikaksi nousi varsin pian Miehikkälä.

Salpalinja-hankkeen myötä Miehikkälä sai uusia yhteistyökumppaneita, mm. Salpalinjan Perinneyhdistyksen, joka on sittemmin rekisteröitynyt valtakunnalliseksi yhdistykseksi. Yhteistyökumppanina on myös Pioneeriaselajin Liitto ry, joka etsi uutta sijoituspaikkaa Pioneerimuseolle. Tälle yhteistyöpohjalle rakennettiin vuoden mittainen Salpakeskus-suunnitteluhanke.

Kaakonkulman Salpalinja -hanke on syntynyt Salpakeskus-suunnitteluhankkeen pohjalle. Hanke on Miehikkälän ja Virolahden kuntien yhteinen kehittämishanke, jota hallinnoi Miehikkälän kunta.


Hankkeen keskeisimmät toimenpiteet

- Virolahden Bunkkerimuseon ja Miehikkälän Salpalinja-museon museoalueiden aluesuunnittelu, alueen kunnostus ja alueinfran rakentaminen erityisryhmät huomioiviksi ja osittain ympärivuotisesti käytettäviksi museoalueiksi
- Museorakennusten laajennus ja kunnostus, AV-tekniikan hankkiminen sekä perusnäyttelyiden uudistaminen eri asiakasryhmien tarpeet huomioiden
- Salpa-aseman invetoinnin aloitus, perinteen keruun, tallennuksen ja
tutkimuksen edelleen saattaminen materiaaliksi näyttelyille,
tutkimukselle, julkaisuihin ja tuotteistukseen
- Salpa-asema-multimedian tuottaminen näyttely-, esittely- ja markkinointimateriaaliksi
- Sisältötuotanto Salpapolku-retkeilyreitin tutustumiskohteisiin
- Salpaopaskoulutus palvelemaan museoita sekä yritys- ja harrastustoimintaa
- Salpa-aseman nostaminen kansainvälistä näkyvyyttä omaavaksi museo- ja matkailukohteeksi. Tätä tukeva tutkimus, sisältötuotanto ja verkkonäkyvyys myös kansainvälisillä kielillä.
- Tiedotus, markkinointi


Hankkeen tiedot

Toteutusaika 1.2.2003 – 31.12.2005
Kustannusarvio 595 800 euroa
Rahoittajat

    Etelä-Suomen lääninhallitus 70 % (EAKR ja valtion rahoitus)
    Kotka-Haminan seudun Yrityspalvelu 10 %
    Miehikkälän kunta 10 % ja
    Virolahden kunta 10 %


Hankeen toteutuksessa mukana olevat muut tahot:

Museovirasto, Puolustusvoimat, Sotamuseo, toteuttajakuntien museo- ja matkailutoimet, museotoimintaan liittyvät paikallisjärjestöt sekä tavoitteiden mukaiset muut hankkeet

Lisätietoja: Projektivastaava Sirpa Terävä-Poikolainen, puh. (05) 7490 263, 040 752 7770
sirpa.terava(at)miehikkala.fi
www.salpalinja.fi

 
Virolahden kunta, Opintie 4, PL 14, 49901 Virolahti | puh. (05) 749 12, fax (05) 347 1867, info(at)virolahti.fi